Samaan aikaan monen hyvän ystävän masu kasvaa kasvamistaan ja raskaus lähentelee loppuaan.  
Toinen puoli minusta on todella onnellinen heidän puolestaan, toinen puoli on kateellinen ja toivoo että meilläkin elettäisi samaa jännitystä (ja tuntee  järkyttävää syyllisyyttä tästä kateellisuuden tunteesta ja miettii millainen ystävä sitä on kun ei osaa edes iloita rakkaiden ystävien puolesta !!)

Lukiokaverit järjestävät pippalot pitkästä aikaa, kaikki tulevat lasten kanssa. Ennen olisin ollut iloinen nähdessäni kavereiden lapsia, mutta nyt tuntuu ettei jaksa enää lasten « tee kutsuja ». Kaikki hyysäävät lapsiaan ja mietin kuinka minäkin tahtoisin hyysätä omiani. Sitä koettaa järkeillä mielessään, että nämä ajatukset ovat ihan turhia, mutta silti koko ajan on vaikeampaa olla kavereiden luona kun lapset on mukana. Mitä tapahtui niille illoille jossa tavataan aikuisten kesken ja vaihdetaan ajatuksia maailman menosta? Vai olenko minä vain jäänyt pois siitä junasta joka kuuluu tämän elämän seuraavaan  vaiheeseen ? Onko tämä vaihe niinkuin kerho johon voi osallistua ennen kuin on lapsia? Koska eihän sitä muuten voi mistään puhua kun ei ole omakohtaista kokemusta.  Ennen en ymmärtänyt kaveri pariskuntaa joka sanoi ettei jaksa enää viettää aikaaa tiettyjen  kavereiden kanssa koska kaikki jutut liittyvät heidän lapsiinsa. Silloin mietin, että kylläpä he ovat outoja,  mutta nyt ymmärrän. Kenties hekin ovat jo pidempään yrittäneet saada lasta eivätkä  jaksa enää kuunnella kavereiden juttuja jotka vain muistuttavat heitä joka kuukautisesta pettymyksestä.
 
Toinen kategoria on ne kaverit  jotka yrittävät saada pikku kakkosta tai kolmosta ja valittavat siitä kun se ei onnistu ! Tekisi mieli vain kiljua, että nauti siitä mitä sinulla on äläkä valita siitä mitä sinulla ei ole. Voisin kuvitella, että ensimmäinen lapsi vaistoaa sen ettei ole tarpeeksi kun vanhemmat vain kaihoavat toisen lapsen perään.. Samalla ymmärrän senkin ettei heidän kaipuu ole sen rationaalisempaa toisen kohdalta kun minun kaipuuni ensimmäisen lapsen kohdalla. Se vain on sellainen tunne jolle ei voi mitään.. Ystävät hokevat "älä huolehdi, sinä olet vielä nuori, kyllä se kohta onnistuu " ei näillä ihanan kannustavilla sanoilla ole mitään merkistystä kun pelko kalvaa sisällä tai ennen kuin olen valmis ne oikeasti ymmärtämään.. Saman tapaisilla sanoilla ei ole myoskään mitään merkitystä niille vanhemmille jotka yrittävät toista tai kolmatta lasta. Kun se ajatus on päässä se vain on siellä eikä sille voi mitään vaikka kuinka järkeillee!!!

Mutta selvitäkseni kuukausittaisesta pettymyksestä jatkan taas  järkeilyä ja vedän syvään henkeä sitten kun on lukio kavereiden lasten teekutsujen aika ja muistutan itseäni rakkaiden ystävieni sanoista « kyllä se teidänkin aika koittaa kohta ».. ja  Paistaa se aurinko risu kasaankin, tavalla tai toisella !!